Nokian kaupungin tennismestaruuskilpailut


Nokian kaupungin tennismestaruuspokaalit houkuttelivat Pappilan kentille yhteensä 35 pelaajaa 5.-7. elokuuta. Yksi pokaali miesten kaksinpelin voittajalle, toinen miesten nelinpelin, kolmas naisten nelinpelin ja neljäs pokaali sekanelinpelin voittajille. Naisten kaksinpeleihin ei ollut pokaalia tarjolla, mutta toivottavasti ensi kesänä tähänkin sarjaan löytyy innokkaita pelaajia. Miesten kaksinpelin mestaruutta tavoitteli 15 toivorikasta pelaajaa ja nelinpeleissä voitosta kiinnostui yhteensä 24 miespelaajaa. Naisten nelinpelin pokaalista kiinnostui kahdeksan ja sekanelinpelin pokaalista neljä pelaajaa. Miesten 2- ja 4-pelien loppuotteluihin vaadittiin molempiin yhteensä kolme voittoa. Naisten nelinpelin loppuotteluun tarvittiin yksi voitto. Sekanelinpelin mestaruus ratkesi yhdessä pelissä.
Viikonlopun aikana pelaajat nauttivat jälleen kerran kilpailujohtajien Esa Merisen ja Mika Ahosen järjestelyistä. Hyvin laadittu ottelukaavio takasi sen, että ottelut alkoivat aikataulussa lukuun ottamatta kahta ottelua, joista pelaajat myöhästyivät. Lauantaipäivällekään luvatut sadekuurot eivät keskeyttäneet yhtään ottelua. Pelaajat ja kenttämestari Kuusisto sekä muu talkooväki saattoivatkin vain taivastella onneaan, sillä vasta viimeisen ottelun jälkeen kentät kastuivat lätäköille.
Miesten kaksinpelin ennakkosuosikin viittaa piti yllään viime vuoden mestari Ville Niemi. Niemi selvittikin tiensä loppuotteluun menettäen vain yhden pelin. Ottelukaaviossa toiseksi sijoitettu Hannu Varhi uskottiin Niemen loppuotteluvastustajaksi, sillä Varhi voitti pelaajien edellisen kohtaamisen Nokian Hallimestaruuskilpailuissa vuonna 2009. Harmittavasti Varhi ilmoitti esteestä, joten hänen toiveensa tennismestaruudesta siirtyivät vuodella eteenpäin. Tästä johtuen pelaajien keskuudessa aprikoitiin Niemelle loppuotteluvastustajaa ensimmäisen ja toisen pelinsä vakuuttavasti voittaneesta Marko Pietilästä. Nokia Tenniksen kivikasvo Antti Saarijärvi oli myös edennyt välieriin kahdella selkeällä voitolla, mutta Niemen loppuotteluvastustajaksi veikattiin Pietilään. Saarijärvi ei lähtenyt tähän noppapeliin, vaan osoitti tenniksessä vaadittavaa tahdon voimaa ja voitti Pietilän erin 7-5, 4-6, 10-6. Loppuottelussa Saarijärvi esittivät hyvää tennistä, vaikka jaloissa painoi aamupäivän ottelu. Ville Niemelläkin oli allaan useampi ottelu ennen kaksinpelin finaalia. Nuorella miehellä kunto oli kohdallaan. Taidokkaasti pelaten Niemi voitti Saarijärven 6-2, 6-0. Näin Niemi pitää tällä hetkellä Nokian kaupungin tennismestarin viittaa yllään varsin vakuuttavin ottein.
Ville Niemi piti yllä myös korkeaa pelitasoaan nelinpeleissä parinaan Jouni Braks. Pari voitti miesten nelinpelin loppuottelussa Mika Ahosen ja Harri Koiviston. Näin Niemi sai ylleen tuplamestarin viitan.
Naisista tuplamestarin viitan sai ylleen Taru Teisala, joka yhdessä miehensä Klaus Teisalan kanssa vei sekanelinpelin mestaruuden. Toinen mestruus tuli naisten nelinpelistä yhdessä Sirpa Luodon kanssa. 


Kommentit

Suositut tekstit