Finaali Myyryläiselle 6-1, 7-6 (3)

Välieristä jatkoon päässeet Mikko Myyryläinen ja Ville Niemi joutuivat jättämään massakentät taakseen ja suuntaamaan matkansa kohti tennishallia, sillä sade jatkui odotetusti hieman ennen kello kuutta kastellen massakentät kelvottomaan kuntoon. Tämä oli varsin valitettava asia, sillä Ville Niemi on erinomainen massapelaaja, joka palauttaa väsymättömästi pallon vastustajan kenttään. Tämä tuli hyvin selkeästi ilmi välieräpelissä, jonka Ville vei selkeästi nimiinsä. Mikko Myyryläinen pelasi myös vakuuttavaa A1-luokan tennistä pitäen pallorallien tempon varsin korkealla tasolla voittaen Hannu Varhin lukemin 6-1, 6-4.
Siirtyminen massakentältä hallin nopealle huopamattokentälle ei ole pelaajille helppo pala nieltäväksi. Alustan vaihtuminen näkyi Villen otteissa, minkä johdosta ensimmäinen erä kirjattiin Myyryläiselle 6-1. Niemi ei kuitenkaan lannistunut, vaan teki pelistä todella mielenkiintoisen nousten toisessa erässä huikeilla syötönpalautuksillaan ja lyöntivarmuudellaan 6-5 johtoon saaden Mikolta kaksi eräpalloa. Mikko kokosi itsensä ja nousi kovilla syötöillä sekä hallituilla palloralleilla tasoihin. Toinen erä johti katkaisupeliin Mikon pitäessä syöttönsä. Katkaisupelissä Mikko onnistui jälleen hyvin hyökkäyspelissään kirjaten voiton 7-3. - Ottelu oli aivan mahtavaa tennistä kaikinpuolin, yleisöstä kiiteltiin. Turnaukseen osallistui yhteeensä kaksikymmentä pelaajaa, jotka tekivät turnauksesta muistettavan.


Kommentit

Suositut tekstit