Saarnilinnan varmuus ratkaisi finaalipaikan



Nokialla näkee tätä nykyään erittäin korkeatasoista tennistä. Milka-Emilia Pasanen on ikäluokassaan alle 18-vuotiaiden Suomen mestari ja ehdottomasti tulevaisuudessa hänet tullaan näkemään ammattilaiskentillä valloittamassa suurimpia areenoja. Perjantai-ilta ei ollut parhaita mahdollisia ajankohtia Milkalle. Pitkä koulupäivä puoli kahdeksalta alkavine tennisreeneineen Ruotulassa jatkui Sammon urheilulukiossa seitsemäntuntisena koulupäivänä. Tätä ei tosin Milka-Emilian otteista huomannut, sillä viime vuodesta lyönteihin on tullut rutkasti terävyyttä ja voimaa. Hän onnistui useasti yllättämään Jenny Saarnilinnan linjaan suuntautuvilla ohituslyönneillään. Nämä eivät massakentillä ikänsä harjoitelleen ammattilaiskenttien kokemusta omaavan Jennyn itseluottamusta horjuttanut. Ensimmäinen erä eteni tasaisesti molempien pelaajien pitäen oman syöttönsä tilanteeseen 4-4. Pasanen mursi Saarnilinnan syötön kahdentoista tasatilanteen jälkeen. Milka-Emilia syötti hyvin ja vei erän 6-4. Ensimmäisessä erässä puolustamiseen turvannut Saarnilinna pelasi hyökkäävämpää peliä mikä yllätti Pasasen. Näin Jenny pääsi helponoloisesti 5-0 johtoon ja vei erän 6-1. Puolitoista tuntia kestäneet kaksi erää osoittautuivat kolmannessa erässä tasaisesti palloa lyönneen Saarnilinnan eduksi 6-2.

Nokian mestaruudesta pelaavat kaksi ammattilaiskenttiä kolunnutta pelaajaa, jotka ratkaisevat paremmuuden viikon päästä pelattavassa loppuottelussa.

Kommentit

Suositut tekstit